Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2016.

Kipinän hetki partiotaitokisat Mikkelissä 7.4.2016

Muistutuksena vielä kaikille huomisen päiväretken kirje varusteluetteloineen.   Lähdemme Mikkeliin partiotaitokisoihin yhteiskuljetuksella Lievestuoreen Kirkon pihasta. Paikalla on oltava valmiina jo klo 6.10. Koska lähtö on aikainen niin matka kannattaa käyttää nukkumiseen. Pakkaa itsellesi evästä sen verran, että pärjäät. Omista eväistä syödään aamupala ennen kisojen alkamista. Omilla eväillä tulisi myös pärjätä itse kisat. Rastien välissä voi pitää pientä evästaukoa. Kisojen jälkeen maalissa on lämmin ruoka. Hyviä eväitä ovat mm. hedelmät ja valmiit leivät ja joku suklaapatukka energiaa antamaan. Yhdellä rastilla on mahdollista täyttää juomapulloa vedellä. Kisat käydään taajama-alueen lähellä olevilla metsäalueilla tukeutuen kuntopolkuverkostoon. Jos on lämmin ja kuiva päivä niin todennäköisesti lenkkareilla pärjää. Mikäli on sateen riski, niin ota mukaasi myös sadevarusteet. Pakkaa yhteen hyvään reppuun seuraavat tavarat, jotka sinun tulee k

Poikien loppukevät

Kuva
POIKIEN LOPPUKEVÄT Poikien loppukevään ohjelma on seuraavanlainen: - tiistaina 10.5. partio on normaalisti -13. -15.5. kevätretki Hankasalmelle.  Retken tarkemmat tiedot löytyvät Tulevia tapahtumia -kohdasta. Poikien kevätkausi loppuu retkeen. Partiot alkavat jälleen syksyllä ja siitä tulee tietoa kouluille ja nettisivuille. Kesällä ei ole muuta ohjelmaa kuin lippukunnan oma kesäleiri heinäkuun lopulla (siitä tarkempia tietoja tulee myöhemmin). Toivottavasti näemme jälleen syksyllä! (Ota kaverisikin mukaan:) Kiitos kuluneesta vuodesta ja iloista ja aurinkoista kesän odotusta! Terveisin Jere ja Onni