Yleistä partiosta

Lievestuoreen Partiolaiset ry. on partiolippukunta, johon kuuluu sekä tyttöjä että poikia. Meillä on oma kokoontumispaikka, partiokolo, Lievestuoreen kirkolla. Kololla järjestetään viikottain ohjelmaa kaikenikäisille lapsille ja nuorille. Viikkotoiminta tapahtuu pienissä ryhmissä, johon kuuluu samanikäisiä partiolaisia. Partioarkea rytmittävät leirit ja retket, joita on oman ryhmän ja oman lippukunnan kesken sekä lisäksi suuria tapahtumia ja kansainvälisiä leirejä.

Aikuisilla on mahdollisuus omaan partiotoimintaan, jota suunnitellaan ryhmän jäsenten ehdoilla. Aikuiset pääsevät myös haastamaan itseään, oppimaan uutta ja kulkemaan luonnossa. 

Vapaaehtoisena pääset mahdollistamaan toimintaa paikallisille lapsille ja nuorille. Katso kohdasta "Vapaaehtoiseksi" lisää. 



Partiossa:

- opetellaan uusia taitoja itse kokeilemalla ja oppimalla. Siellä oppii mm. luonnossa    liikkumista ja ryhmässä työskentelyä. 
-osallistutaan pienille ja isoille leireille ja retkille
-saadaan uusia kavereita omasta ja muista lippukunnista
-Pidetään hauskaa kavereiden kanssa!



Partio tarjoaa jokaiselle mahdollisuuden mukavaan harrastukseen. Partiossa ei ole yläikärajaa ja mukaan voi liittyä milloin vain ja minkä ikäisenä tahansa! Aikuisillekin on tarjolla monenlaista ohjelmaa ja partio on paras paikka tehdä vapaaehtoistyötä! Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä! 

Lisää partiosta osoitteessa www.partio.fi



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!

Kevätkokous

Lievestuoreen Partiolaiset ry:n kevät kokous  järjestetään   sunnuntaina 14.4.2024 klo 15:00  Lievestuoreen koululla ja Teamsissä. Esityslis...