maanantai 31. elokuuta 2020

Muonion leiri lähestyy


Muonion leiristä tulee totta 12-18.9.2020.

Olemme lähdössä yhdessä Muonioon viettämään ulkoilun täytteistä viikkoa.  

Mukaan on ilmoittautunut 40 reipasta retkeilijää. Mukana on myös äitejä, isiä, mummoja ja pari pappaa. Mukava joukko.

Leiri 120,- / leiriläinen maksetaan 18.9 mennessä lippukunnan tilille  

FI65 4760 0010 0189 86

 

Jo etukäteen on hyvä miettiä kotona 

    - reissuun lähdetään ehdottomasti terveenä

    - jos kotona on joku kipeänä tai toipilaana, ei mukaan voi lähteä


Noudatamme hyvää hygieniaa. Käsiä pestään säännöllisesti, aina wc reissun jälkeen, ennen ruokailuja ja käsien likaannuttua.

Varaamme mukaan käsidesiä.

Majoitumme väljästi. Jaamme majoitustilat jo valmiiksi. Samaan huoneeseen majoittuvat mm perheet tai tiiviisti yhdessä olevat ryhmät.

Lippukunnan kotisivuille tulee tämän viikon aikana myös turvallisuussuunnitelma.

 

Lievestuoreen kouluun on ilmoitettu leiriviikosta. Jokaisen huoltajan on kuitenkin haettava omalle huollettavalleen viikko vapaaksi. Samalla lapsen kanssa on hyvä keskustella, miten läksyjen teko huolehditaan. Jonkun aineen kirjat voi hyvin ottaa mukaan. Varaamme leirillä myös hiljaista aikaa 1-2 päivänä, jolloin on mahdollista tehdä läksyjä.

 

Olemme niin hyvällä paikalla tuntureiden äärellä, että otamme ulkoilusta kaiken irti. Tehdään retkiä tunturiin, pieniä ja vähän isompia. Touhutaan pihapiirissä ja sen läheisyydessä. Kurkistetaan kaikista herkullisimmat maisemat sopivan matkan päässä.

Muotkavaara on Äkäsjärven rannalla. Siinä on meillä mahdollisuus myös onkia mato-ongella tai heitellä virvelillä. Tästä linkistä lupa asiaa kotiin opiskeltavaksi.  http://kalapaikka Eli innokkaille kalastajille oma onki kotoa mukaan!

 

Mukaan pitää ottaa päiväretkiä varten reppu, johon mahtuu omat eväät ja vähän tavaraa.

Ainakin isompien kanssa tehdään myös yön yli retki tunturiin. Mukana on silloin oltava rinkka / riittävän iso reppu, jossa pystyy kuljettamaan oman makuupussin, alustan, evästä ja vähän omaa ja yhteistä tavaraa. Silloin tehdään ruoka nuotiolla / trangialla.

Reippaana retkelle lähdetään lauantaina 12.9.2020 klo 05.00 Laurinkylän koulun etupihalta. Kotiin palaillaan perjantaina 18.9 iltamyöhällä.

Varaathan mukaan itsellesi aamupalan (leipää, hedelmää, jugurttia, kahvit termariin) ja vähän välipalaa. Lippukunta tarjoaa menomatkalla lämpimän ruoan.

Perillä syödään sitten tukevampi iltapala.

Mukaan kannattaa ottaa sopiva määrä herkkuja, millä pärjäisi vaikka koko viikon. Emme välttämättä tee isoja ostosreissuja. 

Nimikoi kotona kaikki tavarat. Muista pakatessasi, että reissussa yleensä rähjääntyy. Ethän ota mukaan mitään arvokasta, joka ei saisi rikkoontua.

Kaikilla partion jäsenmaksun maksaneilla on partiovakuutus. Se on omaan vakuutukseen nähden aina toissijainen. Oheisesta linkistä löytyy lisätietoja #partiovakuutus . Jos leirillä on mukana arvokkaita matkapuhelimia, tabletteja tms kannattaa niiden korvattavuus tarkistaa ennen leiriä. Mikäli tuntuu, että leirille lähtijä ei pysty itse huolehtimaan kyseisistä vempeleistä, kannattaa ne silloin jättää kotiin. 

Pakkaa linja-autoon mukaan omaan reppuun (päiväreppu)

    - kännykkä, laturi (varavirta)

    - eväät, vesipullo

    - herkkuja, kirja tms matkatekemistä, kynä

    - rahapussi ja kelakortti

 

Pakkaa yhteen isoon kassiin / rinkkaan omat tavarasi

    - makuupussi ja alusta, tyynyliina ja lakana

    - ruokailuvälineet omassa pussissa (retket)

    - ulkoiluvaatteet ja varalle ainakin toiset housut

    - sisäkengät, kumpparit

    - hyvät kengät liikkua tunturissa ja poluilla

    - villasukat, pipo, hanskoja

    - pyyhe, uikkarit (shampoo, saippua, hammasharja ja tahna)

    - otsalamppu, taskulamppu ja varapatterit, puukko

    - mukavat vaatteet sisällä puuhailuun ja ainakin yhdet varalle

    - 2-3 vaihto alusvaatteet (pitkikset, t-paita, 5 alushousut, 6-7 sukat)

    - onki / virveli, jos haluaa kalastaa

    - jos haluaa: kiikarit, kamera, pelejä

 

Leirillä vastuujohtajana toimii Maarit Huovilainen  p. 0400798175.

Koko leirin ajan saat ainakin  meidät kiinni: Henna Hämäläinen p.040 1935564 , Anu Pihlava p.  0400 652340 ja Maarit Huovilainen p. 0400 798175.



 


maanantai 17. elokuuta 2020

Partiovuosi alkaa!

Partiovuosi alkaa!

Lievestuoreen Partiolaisissa alkaa yksi uusi ryhmä 7-9 –vuotiaille. Ilmoittautumiset lippukunnan sähköpostiin osoitteeseen vuorenviesti@gmail.com. Laita viestiin uuden partiolaisen nimi, ikä, huoltajan nimi ja puhelinnumero. Ilmoittautuminen kestää 23.8. asti ja ilmoittautuneisiin otetaan yhteyttä tämän jälkeen, milloin kokoontumiset alkavat. Jos muun ikäisillä herää kiinnostusta, voi laittaa tiedustelua suoraan lippukunnanjohtaja Anulle (+358 400 652340) muiden ryhmien tilanteesta. Partiosta löydät lisätietoja osoitteesta https://www.partio.fi/tule-mukaan/partio-on-hyva-harrastus-lapselle/.

Jos olet kiinnostunut partioharrastuksesta aikuiselle, siitä lisätietoja löytyy osoitteesta https://www.partio.fi/tule-mukaan/harrastus-aikuiselle/!


sunnuntai 16. elokuuta 2020

Muonion leiri

Tähän tietoon olemme tekemässä leirin Muonioon 12-18.9.2020.

Ohjelmaa olemme suunnitelleet mahdollisimman ulkoilma painotteiseksi. Vältämme isoja väkijoukkoja ja yleisiä tiloja (esim kylpylä). Meillä on mahdollisuus majoittua väljästi.

Mikäli Lievestuoreen kouluissa ilmenee korona tartuntoja perumme ilman muuta leirin. 

Kipeänä reissuun ei saa lähteä, eikä myöskään toipilaana.


Seuraamme tarkoin valtakunnallisia ohjeistuksia sekä Suomen Partiolaisten ohjeita.

Teemme lopullisen päätöksen lähdöstä  31.8.2020. Tuolloin saat leirikirjeen ja varusteluottelon. Leirimaksu 120 € maksetaan vasta reissun vahvistuttua.


Kevätkokous

Lievestuoreen Partiolaiset ry:n kevät kokous  järjestetään   sunnuntaina 14.4.2024 klo 15:00  Lievestuoreen koululla ja Teamsissä. Esityslis...