Hyvällä varainhankinnalla olemme pystyneet pitämään omien ryhmien yöretket ja koko lippukunnan viikonloppuretket maksuttomina.
Tämän syksyn perinteinen varainhankinta on partiolaisten omien adventtikalentereiden myynti. Päätimme ottaa myös Aaria mausteita myyntiin. Mausteet saadaan hyvissä ajoin ennen joulua. Tässäpä onkin oiva vinkki tontuille.
Aaria-mauste myynti tapahtuu listamyyntinä. Jokainen halukas partiolainen saa myyntilistan ja esitteen kotiin. Myyntilistaan merkataan ostajan nimi ja kappale määrät tuotteille.
Mausteita on hyvä myydä nyt joulun alla vaikka naapureille, kummeille, mummeille tai vanhempien työpaikoilla.
Rahat tuotteista kerätään vasta, kun mausteita toimitetaan asiakkaille.
Listojen ehdoton viimeinen palautuspäivä on vk:lla 46, torstai 17.11.2016. Palautus omalle ryhmän johtajalle. Listan voi toki palauttaa jo aikaisemminkin. Toimitus kestää noin 1-2 vk.
Toimituksesta ja laskutuksesta laitamme tarkemmin kotisivuille sekä omille facebook sivuille.
maanantai 31. lokakuuta 2016
Adventtikalentereiden myynti
Partiolaisten perinteinen adventtikalenteri on siivittänyt joulun
odotusta monissa kodeissa jo vuodesta 1947. Adventtikalenteri on
ainutlaatuinen, sillä sen luukuista aukeaa aina ajankohtaan liittyvät
perinteiset joulusymbolit. Tänä vuonna ensimmäinen luukku avataan jo
27.11. Adventtikalenterien myyntiaika on 15.10.–5.12.
Myymme adventtikalentereita taajama-alueella ovelta ovelle omina partio iltoina 7.11.2016 lähtien klo 17.00-19.00. Keskiviikon sudenpennut aloittavat oman myyntityönsä jo 2.11 klo 17-18.
Mikäli emme saa alueitamme myytyä ensimmäisellä viikolla niin jatkamme myyntiä seuraavalla viikolla. Jokainen ryhmä tiedottaa siitä erikseen. Myynti illan päätteeksi kololla on tarjolla lämmintä mehua.
Kalenterit maksavat 7 € kpl. Isommat partiolaiset pärjäävät jo keskenään mutta sudenpennuille tarvitsemme aikuisia avuksi lähinnä pitämään rahoista huolta.
Kalentereita saa myytäväksi myös koteihin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Syyskokous 2023
Hei! Lievestuoreen Partiolaiset ry:n syyskokous järjestetään maanantaina 13.11.2023 klo 18:00 Lievestuoreen koululla ja Teamsissä. Esitys...
-
Nähdään lauantaina 3.9 klo 10.30 Lievestuoreen torin kulmalla. Lähdemme yhtenä letkana ajelemaan Mustanvuoren kautta Hyyppäälle. Jokaiselle...
-
Lievestuoreen Partiolaiset ry sääntömääräinen kevätkokous keskiviikkona 27.4.2022 klo 18.00 Laurinkylän koululla.Käynti nuorisotilan ovesta...
-
Lievestuoreen Partiolaisten kesäleiri Maa – meri - laiva 25. - 27.7.2021 Lievestuoreen Partiolaisten kesäleiri alkaa Hyyppään partiomajall...