sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Partioviikko 18-24.4.2016


Partioviikko on vuosittainen tapahtumaviikko, ja silloin partiolaiset näkyvät ja kuuluvat tavallista enemmän kaikelle kansalle. Partioasua tai partiohuivia käytetään koulussa ja työpaikalla.
Partioviikolla esitellään partiotoimintaa ja pidetään partiolaisten omia juhlia. Lievestuoreella partioviikko näkyy seuraavasti:


 18.4. hiiliaika:
Partiolaiset kuvasivat 80-luvulla partiolaisten voimin MTV:n lyhytelokuvakilpailuun Kalevala-aiheisen elokuvan Hyyppäällä. Tule katsomaan tuttujen kyläläisten roolisuoristuksia Lievestuoreen kirkolle klo 18:00. Elokuvan kesto on n. 45 minuuttia. Pääsymaksu 2€, partiohuivi kaulassa vapaa pääsy. Puhvetista voi ostaa leffaherkut.

21.4. LASTEN TAPAHTUMA:
Lievestuoreen kirkolla partiolaisten järjestämä lasten tapahtuma klo 18:00-19:30. Ohjelmassa on mm. temppurata, sisäpelejä, kasvomaalausta ja kahvio. Illan päätapahtumana ovat keppihevoskisat. Sisäänpääsymaksu on 2€, jolla huvittelet koko illan. Puolet tapahtuman tuotosta annetaan kirkon yhteisvastuukeräykselle. Paikalla on myös ”kepparikirppis”, johon voit tuoda omia, käyttämättä jääneitä keppareita ja niiden tarvikkeita myyntiin. Oman pisteen tuotto menee myyjän taskuun.

24.4. partiokirkko
Perinteinen Yrjönpäivän messu järjestetään tänäkin vuonna klo 10:00 Lievestuoreen kirkossa. Kirkossa on ikäkausien taitteessa olevien partiolaisten lupauksenantotilaisuus. Kirkon jälkeen partiolaiset tarjoavat kahvit.
 Muista laittaa partioviikolla huivi kaulaan kouluun ja töihin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!

Syyskokous 2023

  Hei! Lievestuoreen Partiolaiset ry:n syyskokous järjestetään maanantaina 13.11.2023 klo 18:00 Lievestuoreen koululla ja Teamsissä. Esitys...