torstai 2. marraskuuta 2017

Pikkujoulut 25-26.11

Tule viettämään koko lippukunnan pikkujouluja Hyyppään partiomajalle 25-26.11 lauantaista sunnuntaihin.
Ohjelmaa pikkujoulujen teemalla ja tulevaa 1 adventtia ajatellen. Juhlitaan samalla huikeaa adventtikalentereiden myyntiä. Kiitos siitä kaikille.

Nähdään majan parkkipaikalla lauantaina klo 11.00. Mikäli tarvitset kyytiä, voi niistä sopia oman ryhmän kesken. Retki loppuu sunnuntaina klo 13.00. Kotimatka myös omin kyydein tai itse sovituin kimppakyydein.

Pyritään saamaan petipaikka kaikille sisätiloista. Majalla on patjoja, joten makuualustaa et tarvitse. Ota mukaan kuitenkin hyvä makuupussi.
Pakkaa tavarasi yhteen isoon reppuun, jonka jaksat itse kantaa perille.
Ota mukaan
- ainakin yksi vaihtovaatekerta,  pitkät kalsarit, aluspaita, pikkarit ja muutamat  sukat
- vaihtokäsineet ja toiset ulkohousut, villasukat
- puukko ja tonttulakki
- taskulamppu / otsavalo
- pyyhe ja peseytymisvälineet
- henkilökohtaiset lääkkeet
- pienet namut
- ruokailuvälineet omassa pussissa (lautanen, muki, haarukka, veitsi, lusikka ja astiapyyhe)

Omat tavarat on hyvä merkata jo kotona!

Päälle laitetaan lämmintä ja metsään sopivaa vaatetta. Märällä kelillä kosteuden kestävää ja tarvittaessa kumpparit mukaan.

Partiohuivi löytyy jokaisen kaulasta.

Retkellä emme käytä kännyköitä. Metsässä rymytessä ne jätetään omaan kassiin tai yhteiseen "mobiili koriin".

Ilmoittautumiset lippukunnan sähköpostiin vuorenviesti@gmail.com 17.11 mennessä. Kuittaamme kaikki ilmoittautumiset. Ilmoittautuminen huoltajan sähköpostista, laita viestiin tieto ruoka-aine allergioista. Laita tieto myös säännöllisesti käytössä olevista lääkkeitä tai muista asioista jotka meidän olisi hyvä tietää.

Retki on maksuton. Iloisella retkimielellä saat viikonloput ruoat, raitista ilmaa, hyvää partiomieltä ja majoituksen.
Retkelle ovat kaikki tervetulleita.  

Nähdään Hyyppäällä ! Henna, Anu, Jere, Suvi ja Maarit


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit!