SOS112 - Tarpoja/Samoaja vartio koostuu viidestä nuoresta neidistä.Vartio kokoontuu lähes viikoittain maanantaisin klo 18-19. Vartion vetäjänä toimii Anu ja tytöt ovat Marika, Henna, Veera, Suvi ja Outi.
Loppusyksyn ohjelmisto:
26.10 Kokkailua
3.11 Bingon kahvio (huom, tiistai!)
9.11 Lehden tekoa
13.-15.11 Hyyppäälle
16.11 Kalenterinmyyntiä
23.11 Joulumyyjäisiin valmisteluita
1.12 Bingon kahvio (huom, tiistai!)
6.12 Soihtukulkue
7.12 Pikkujoulut
Tulossa retki Hyyppäälle 13.-15.11 Lisäinfoa tulossa myöhemmin.. =)
sunnuntai 25. lokakuuta 2015
Tuulentyttöjen yöretki Hyyppäälle 6.-7.11
Syksy on jo pitkällä joten on aika lähteä ensimmäiselle ryhmän omalle yöretkelle Hyyppään maisemiin. Lähtö Perjantaina kimppakyydein klo 17.00 Kirkonpihasta. Paluu Lauantaina klo 15.00 Hyyppäältä kimppakyydein. Harjoittelemme ainankin puunsahausta pokasahalla sekä vuolemista. Sauna lämpiää myös ja ruuat tulevat Partionpuolesta. Omia herkkuja saa ottaa mukaan ;)
Hyyppäällä ei siis ole juoksevaa vettä (kaivo löytyy) eikä sähköä ja käytössä ovat ulkohuussit
Pakkaa tavarasi yhteen sellaiseen kassiin, jonka jaksat itse kantaa perille! Sekä huomioithan että reissussa vaatteet saattavat rähjääntyä, joten emme suosittele ottamaan parhaimpia vaatteita mukaan!
- Makuupussi ( tyyny )
- Vaihtovaatekerta ( lämmintä vaatetta )
- Hanskat ja pipo
- Hyvät kengät jalkaan ja ei se kaikkein paras ulkoilupuku!
- Villasukat tai sisätossut
- Taskulamppu
- Puukko
- Tulitikut
- Saunomiskamppeet (pyyhe, saippua, harja)
- Herkkuja vähän :)
- Huivikaulaan (jos on) ja reilusti reipasta retkimieltä!
Jos mieleen herää kysymyksiä niin aina voi soittaa tai laittaa viestiä
ANU 0400652340 ja HENNA 0401935564
Retkelle voi ilmoittautua tekstarilla tai tuomalla vanhemman vapaasti kirjoittaman lupalapun 2.11. mennessä. Ilmoittautumiseen Lapsen nimi, mahdolliset allergiat , lääkitys (jos on) sekä huoltajan nimi ja puhelinnumero.

tiistai 13. lokakuuta 2015
Karvamatojen syksyn suunnitelma
Karvamatojen syksyn suunnitelma on julkaistu ryhmän omille sivuille.
Bingon kahvio
Saamme tänäkin vuonna pitää Lievestuoreen Kala- ja Metsämiesten bingossa kahviota. Bingo alkaa tiistaisin klo 19.00.
Syksyn Bingo illat on jaettu meidän johtajien kesken. Toivomme, että partiolaisten vanhemmat omalla vuorollaan osallistuvat leipomiseen ja tarvittaessa myyntivuoroonkin. Perinteinen pulla ja marjapiirakka tekevät aina kauppansa sekä joulutortut viimeisillä bingo kerroilla.
Paikalla valmistelemassa ja kahvia keittämässä tulisi olla jo klo 18.00. Aikuisella voi olla apurina 2 partiolaista kerrallaan. Samalla voi itsekkin osallistua Bingoon.
13.10 Maarit
20.20 Jere ja Sudet
27.10 Henna jaTuulentytöt
3.11 Anu ja SOS112
10.11 Maarit ja Karvamadot
17.11 Jere ja LPP
24.11 Henna ja Tuulentytöt
1.12 Anu ja SOS112
8.12 Jere ja Ilvekset
15.12 Maarit ja Karvamadot

Aikuisten partio ilta
Torstaina 22.10 klo 19-20 jutustelemme kahvikupposten äärellä Lievestuoreen Partiolaisten tulevasta retkeilysuunnitelmasta ja varainhankinnasta.
Tulethan ideoimaan ja kertomaan omia ajatuksia. Samalla selviää retkeilysuunnitelma.
Tervetuloa
Tulethan ideoimaan ja kertomaan omia ajatuksia. Samalla selviää retkeilysuunnitelma.
Tervetuloa
tiistai 6. lokakuuta 2015
Tampereen reissulla
LPP-vartio käväisi päiväretkellä Tampereella 26.9.2015. Käy katsomassa kuvaesitys reissusta Menneet tapahtumat kohdassa!!!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Partiot jatkuu taas!
Heippa! Syksy tulee ja partiot jatkuu. Aloitamme kauden maanantaina 21.8. klo 18-19 Lievestuoreen kirkon pihassa. Aloitus on kaikille avoin...

-
Nähdään lauantaina 3.9 klo 10.30 Lievestuoreen torin kulmalla. Lähdemme yhtenä letkana ajelemaan Mustanvuoren kautta Hyyppäälle. Jokaiselle...
-
Viime vuonna saimme myydyksi 200 kalenteria! Pistetäänkö tänä vuonna paremmaksi! Ensimmäinen myyntitempaus on 5.11.2022 Lievestuoreen kylä...
-
Lievestuoreen Partiolaiset ry sääntömääräinen kevätkokous keskiviikkona 27.4.2022 klo 18.00 Laurinkylän koululla.Käynti nuorisotilan ovesta...