torstai 20. joulukuuta 2018

Ryske'19

Järvi-Suomen partiolaisten piirileiri Ryske'19

Piirimme Järvi-Suomen Partiolaiset järjestää piirileirin Ryske’19 ensi vuonna Nurmeksessa. Pitkä leiri (12v.-->) kestää  24.–31.7.2019 
Sudenpentujen (7-9v.) ja seikkailijoiden (10-12v.) leiri on lyhyempi, 27.7.-31.7.2019. Leirillä toimitaan leirilippukunnissa, jollaisen muodostamme yhdessä Vihtavuoren ja Kirkonkylän partiolaisten kanssa. Lippukunnalla ei ole omaa kesäleiriä.

Lievestuoreelta lippukunnan omien aikuisten leirille pääsy on kuitenkin epävarmaa. Sen takia meiltä leirille pääsee porukalla, jos mukaan pääsee lähtemään joku aikuinen (sukulainen, kummi, isosisarus, naapuri, vanhempi) valvojaksi. Tämä tarkoittaa käytännössä osallistumista leirille ja kulkemista lippukunnan lasten kanssa leirin aktiviteeteissa ja heidän tukenaan olemista.

Suurleirit ovat partiolaisille ikimuistoisia kokemuksia ja sen takia yritämme järjestää osallistumisen mahdolliseksi myös meidän lippukuntamme partiolaisille. Aikuisen valvojan on mahdollista osallistua leirille esim. vain kahden yön pätkäksi, jos se on helpommin järjesteltävissä. Lippukunta maksaa leirille osallistuvan aikuisen leirimaksun.

Myös Ryskeen leirimaksusta on mahdollisuus saada vapautus ja lippukunta pohtii, miten osallistujia voidaan avustaa. Lähtijöiden on myös mahdollisuus kerätä yhdessä omatoimisesti rahaa kustannusten kattamiseksi. Lisää leiristä osoitteessa ryske19.fi.

Jos kiinnostuit mahtavasta leirikokemuksesta, ota yhteyttä lippukunnan aikuisiin, facebookissa "Lievestuoreen Partiolaiset" tai sähköpostilla vuorenviesti@gmail.com


Mikä on Ryske’19?

 Järvi-Suomen Partiolaisten neljäs piirileiri

  •  Järjestetään Hyvärilän nuoriso- ja matkailukeskuksessa Nurmeksessa
  •  Leirille odotetaan noin 2000 leiriläistä
  •  Myös muiden partiopiirien jäsenet, kansainväliset partiolaiset sekä ei-vielä-partiolaiset ovat tervetulleita leirille!                                                                                    

Ryske’19 on

Rohkeutta
Ystävyyttä
Sinnikkyyttä
Kekseliäisyyttä

Elämyksiä








torstai 6. joulukuuta 2018

Lievestuore-messut 8.12.2018


Partiolaisten pöytään voi tuoda leivnnaisia yms myytäväksi lauantaina klo 10,  kun messut avautuvat tai  sopia niiden toimittamisesta oman ryhmänjohtajan kanssa. 
Tervetuloa kaikki oman kylän messuille!

tiistai 4. joulukuuta 2018

Soihtukulkue 6.12.

Soihtukulkue itsenäisyyspäivänä 6.12:

Lievestuoreen Partiolaisten soihtukulkue alkaa perinteiseen tapaan työväentalolta klo 16:30. Mukaan tervetulleita ovat paitsi partiolaiset, myös vanhemmat ja sisarukset sekä muut partiomieliset! Lippukunnalla on soihtuja mutta etenkin perheen pienemmille suositellaan omia kynttilälyhtyjä.


Soihtukulkue kulkee kylän läpi ja päättyy kirkolle, jossa on uusien partiolaisten lupauksenanto ja tarjolla lämmintä juotavaa ja makeaa! Juotavaa varten pyydämme ottamaan oman mukin matkaan☕️


Tervetuloa!




Kevätkokous

Lievestuoreen Partiolaiset ry:n kevät kokous  järjestetään   sunnuntaina 14.4.2024 klo 15:00  Lievestuoreen koululla ja Teamsissä. Esityslis...